Pakkausuudistus Oksasen Puutarha: Uusi logo vaalean vihreällä pohjalla sekä yrttejä

Rouskuvan raikas brändi- ja pakkausuudistus Oksasen Puutarhalle

Oksasen Puutarha on 1970-luvun alussa perustettu perheyritys, joka otti tuolloin rohkeasti viljelyyn Suomessa vielä tuntemattoman ja vähän käytetyn keräsalaatin.  Samalla ennakkoluulottomalla otteella puutarha on jatkanut toimintansa kehittämistä ja investointeja aina siitä lähtien. Vuonna 2022 toteutuneen Pousin Puutarhan oston myötä tuli Oksasen Puutarhalle luonteva hetki toteuttaa kasvavaa yritystä ja laajentuvaa liiketoimintaa tukeva brändi- ja pakkausuudistus.

Vihreällä pohjalla teksti: Salaattien ja yrttienkasvatus on Oksasen Puutarhalle enemmän kuin elinkeino. Se on tahtoa vaalia toimivia perinteitä ja intohimoa kehittää jatkuvasti uutta.

Pakkausuudistuksen kompasseina tunnistettavuus ja selkeys

Brändi- ja pakkausuudistuksessa kahden perinteikkään perheyrityksen tuotteet haluttiin tuoda saman yhtenäisen, laadukkaan ja muistettavan brändi-ilmeen alle. Vaikka molempien pakkausilmeissä oli omat vahvasti tunnistetut elementtinsä – jopa erikoistuotteita, joiden tunnistettavuuden säilyminen oli ehdottoman tärkeää, kuten Pousin erityisrapea Juicy-salaatti – tarvittiin uutta kasvua ja brändistrategiaa tukemaan rohkeasti uudenlaista ilmettä. Pakkausuudistus ottaisi vahvasti kantaa myös hyllytoimivuuteen: miten pakkaukset voisivat palvella kuluttajia entistä paremmin?

Oksasen Puutarhan Juicy-salaatti vaalean vihreällä pohjalla sekä Oksasen Puutarhan Crispy -salaatti vaaleansinisellä pohjalla

Pakkausuudistus päivitti Oksasen Puutarhan pakkauksissa seikkailleen kanin merkkimäisempään muotoon ja yhdisti sen erottamattomaksi osaksi muistettavaa, ilahduttavaa ja vahvaa bränditunnusta. Uusi tunnus ja raikas, puhdaslinjainen visuaalisuus yhdistävät puutarhojen pitkän kokemuksen ja osaamisen vahvasti Oksasen Puutarhan moderniin ja innovatiiviseen nykyhetkeen, intohimoiseen tekemiseen ja valoisaan tulevaisuuteen. Selkeät ja vahvat elementit mahdollistavat brändi-ilmeen laadukkaan toteutumisen kontekstista ja painomenetelmästä riippumatta.

– Yllätyimme iloisesti, kun yhdessä Packdesign ID:n kanssa tekemämme korkealaatuinen visuaalinen brändi- ja pakkausuudistus vaikutti pitkällä aikavälillä positiivisesti myös painatus- ja laattakustannuksiin!

Elina Ölander, kaupallinen johtaja, Oksasen Puutarha Oy

Oksasen Puutarhan salaattipusseja vaalean vihreällä pohjalla

Pakkausuudistus lisää ostamisen helppoutta

Oksasen Puutarha oli tehnyt osana brändityötään myös kuluttaja- ja ostotutkimusta, ja hyvin tehdyn pohjatyön ansiosta pakkauskommunikaationkin kehittäminen oli suoraviivaisempaa. Hyllyerottuvuutta lähdettiin rakentamaan raikkaalla, viileän vaalealla vihreällä, joka oli uusi lisäys vihanneshyllyssä. Pakkausuudistus myös paransi tuotteiden ymmärrettävyyttä ja löydettävyyttä muun muassa jakamalla salaattituotteet väritunnuksin varustettuihin kategorioihin makuprofiilien mukaan ja lisäämällä vinkkejä tuotteiden käyttöön. Näin vastataan kuluttajatutkimuksessa esiin tulleisiin tuotekategorian haasteisiin ja rohkaistaan kuluttajaa paitsi kokeilemaan uutta, myös autetaan tätä löytämään haluamansa tyyppiset tuotteet laajasta salaattivalikoimasta.

Pakkausuudistus Oksasen Puutarhalle - Yrttipakkaukset vihreällä pohjalla

Brändi- ja pakkausuudistuksen lopputuloksena syntyi vahva ja tunnistettava ilme, joka uudisti Oksasen Puutarhan visuaalisen ilmeen vastaamaan sen intohimoista ja innovatiivista luonnetta ja uutta kasvustrategiaa. Vahvaa ilmettä on helppo hyödyntää kaikissa kanavissa – perinteisissä ja digitaalisissa – ja tätä käyttöä tukemaan brändille luotiin brändikäsikirja sekä tukimateriaalit. Kiitos Oksasen Puutarhalle hyvin toimineesta yhteistyöstä, innostavasta briefistä ja huolellisesta pohjatyöstä!

Meille jokainen brändi ja tuote on tärkeä – ota yhteyttä niin pohditaan yhdessä, kuinka voisimme auttaa sinuakin saavuttamaan tavoitteesi!

MUITA VASTAAAVIA TÖITÄ