Felix ranskanperunakastike, Paprikamajoneesi, Aiolimajoneesi ja Kurkkumajoneesi

Pakkaussuunnittelu vauhdittaa myyntiä

– Maustettujen majoneesien etiketti- ja pullouudistus onnistui loistavasti. Onnistuimme kääntämään myyntimme hienoon kasvuun pakkaussuunnittelun avulla ja kasvu jatkuu edelleen. Pullo on kätevä top-down, etiketti selkeä ja ymmärrettävä, hyllynäkyvyys on erinomainen.

Paula Pöntynen, Marketing Manager, Orkla Suomi

Majoneesimarkkina kehittyy ja kasvaa voimakkaasti, ja kasvua ovat vauhdittaneet erityisesti maustetut majoneesikastikkeet. Orkla Foods Finlandin Felix on monen suomalaisen rakastama brändi, joka on ollut markkinoillamme jo yli 50 vuoden ajan. Majoneesituoteryhmässä Felix on vakiintunut yhdeksi kaikkein suosituimmista merkeistä.

Felix maustettujen majoneesien pakkausmuotoa oltiin muuttamassa ja samassa yhteydessä haluttiin uudistaa koko tuote- ja pakkaussuunnittelu siten, että se nostaisi brändin ja tuotteen esille myymälän hyllystä entistä tehokkaammin: kilpailijoista erottuvana, kiinnostavana ja mieleenpainuvana.

Felix maustetut majoneesit pakkausdesign

Tuoteryhmän hyllyilme on sekava, erilaisia tuotteita on paljon ja maustettuja ja maustamattomia tuotteita on usein haastava erottaa toisistaan. Myös eri makujen löytäminen hyllystä on usein hankalaa. Hyllyn ääressä ei kuitenkaan haluta viettää aikaa turhaan. Erottuva pakkaus, joka kertoo tuotteesta selkeästi tukee myös helppoa ostamista myymälässä. Tätä asiakas arvostaa ja tässä asiantunteva pakkaussuunnittelu auttaa. Konseptoimme ja suunnittelimme Felix maustetuille majoneeseille uuden pakkausdesignin, joka selkeydessään erottuu vahvana myymälän hyllystä laatua ja kommunikoi herkullista makua pakkaussuunnittelun avulla.

Felix maustetut majoneesit pakkauskuvitukset

Tyylikkäät makukuvat tuovat pakkausilmeeseen herkullisuutta ja raikasta makua. Kuvitimme herkulliset makukuvat osana pakkaussuunnittelua ja valmistimme kuvaoriginaalit erityisesti pakkausten painatustekniikkaa silmälläpitäen siten, että ne toistuvat painotyössä täsmälleen halutulla tavalla.

Uusi pakkaussuunnittelu puhuttelee laajaa kohderyhmää houkuttelevana ja inspiroivana. Selkeä, viimeistelty design jää mieleen ja on helppo ostaa myös uudelleen.

MUITA VASTAAVIA TÖITÄ